Te jotka olette eksyneet lukemaan mussutustani elämän epäreilusta kierrosta, olisittepa äsken minut nähneet!

  Olen KOKO PÄIVÄN yrittänyt soittaa joka ikiselle ihmiselle tai sinne päinkään olevalle, jonka tunnen edes nimeltä ja joka asuu samassa kaupungissa kanssani. Aamusta asti on kutkuttanut tanssijalkaa niin vimmatusti, että on ollut pakko etsiä itselle seuraa illaksi! Harmi vain, etten tunne vieläkään kovin montaa ihmistä täältä, eikä soittolistani ollutkaan kovin pitkä. Yksi lähti käymään kotikaupungissaan ja kolmella muulla (eli kaikilla listan loppunimillä) oli jo darra, joten he eivät olleet lähtökunnossa nimeksikään. Seuraa ei meinannut löytyä vaikka minulla olisi ollut puolet valkoviinipulloa tarjottavana halukkaalle.

  Tarinani pelastava enkeli on eräs harrastekaverini, jonka jätin tarkoituksella viimeiseksi vaihtoehdoksi koska olin melko varma ettei tämä tyttö pääse lähtemään. On poikaystävä, koulukiireet ja kolmivuorotöinen harjottelukausi juuri meneillään. Mutta eiköhän universumi näyttänyt minulle juuri pyllyä, koska tämä tyttö olikin ainoa joka vastasi minun kutsuhuutoihini edes myöntävästi, vaikkakin hieman epäröiden. Pienen taivuttelun kautta sain sitten itselleni hankittua tanssiseuraa illaksi. Vielä nyt sitten toivotaan, ettei portsari katso liian tarkkaan jo vanhentuneita henkkareitani!

  Luultuani jo, että joudun tahtomattani viettämään kulahtanutta ja epätoivoista lauantai-iltaa juoden yksin valkoviiniä (vaikka kuinka hyvää viini on, on se aina parasta seurassa) olin niin hulluna riemusta uudesta tanssikaveristani, että PISTIN TANSSIKSI SAMANTIEN. Naapurin maahanmuuttajamies ei taida tykätä, mutta käänsin musiikin volyymin mahdollisimman isolle ja pistin hummaten. Hullugreisiskitsoiluheilutusliikkein annoin vähän energian palaa! Vaikka jo tieto siitä, että illasta tulee hyvä (mukaani tuleva tyttö sattuu olemaan iloinen ja nauravainen kuin teletappien vauva-aurinko!) tietenkin piristää, niin joskus pelkästään hullut "tanssiliikkeet", jotka vedetään yksin omassa huoneessa poissa toisten silmistä, auttavat myös. Endorfiinit lähtevät liikkeelle ja mielessä pyörivät ajatukset katoavat hetkeksi, kun keskittyy vain epämääräiseen heilumiseen, rokkiin ja itsensä ilmaisemiseen musiikin kautta.

  En tiedä kuinka monelle on uusi juttu tanssia kaikki murheet pois. Joskus tuntuu, että se on vain meidän nuoremman sukupolven juttu. Toisaalta myös minun äitini myöntää, että joskus hänkin on lähtenyt vain purkamaan paineita ja tuntemuksiaan baariin, ollut juomatta koko illan JA VAIN TANSSINUT. Tanssi on lääke, mikä yhdistää, mutta myös antaa voimaa itselle. Jokin keino, miten ilmaista itseään ja saada kaikki ulos.

  Vaikka ehkä parhaalta (ainakin meistä nuorista) tuntuu lähteä kavereiden kaa ulos ja tanssimaan baarin tanssilattialle, on omassa seurassa tanssimisessa ehdottomat puolensa. Tanssiminen isossa huoneessa samanhenkisen ihmisen, ehkä ystävän, kanssa toimii aina myös. Ensinnäkin ketään ei kiinnosta pätkääkään, miten tanssit, koska kukaan ei näe sitä. Voit heilua ja ja hytkyä niin kuin lystäät, jolloin saat myös ilmaistua itseäsi niin kuin haluat ja niin kuin sinun pitäisi. Rehellisesti, avoimesti ja mitään peittelemättä. Toiseksi: omassa seurassa voit tanssia ja heilua niin pitkään kuin vain huvittaa ja miten kauan kunto riittää. Kukaan kavereista ei lähde hakemaan lisää juotavaa tai mene vain istumaan jättäen sinut yksin tanssilattialle, kun he eivät ole paikalla.

  Pistäessäni itse tuulemaan täällä oman oveni takana sain moshata tukkaani, soittaa sähkökitaraani sekä laulaa ja hytkyä mukana niin kovaa ja täysillä kuin mieli tekee. Jos ei muuten tiedä, mistä aloittaa omassa seurassaan tanssiminen, voi kokeilla tasajalkaa hyppimistä. Musiikin täytyy olla jotain mielestäsi hyvää ja isolla, ettei ulkomaailma pääse tunkeutumaan ajatuksiisi. Jos auttaa ja uskallat, laita silmät kiinni, mutta se ei ole välttämätöntä. Anna vain mennä, luota siihen ettei kukaan näe mitä olet tekemässä. Anna itsellesi aikaa pistää hösseliksi, sekoilla vähän ja pistää jalalla koreasti.