Mikä on parasta ihmisen kuin ihmisen elämässä, kun universumi on pettänyt sinut täysin ja kun olet jo niin pohjalla ettei alemmas pääse? Kun viini on loppu, rahat on loppu ja hyvät valituksen aiheetkin ovat loppumaan päin. Mikä on parasta lääkettä siihen tunteeseen, kun maailman pahimmaksi romantikoksi ja optimistiksikin haukuttu ihminen (lue: minä) alkaa menettää uskonsa elämän tarkoituksenmukaisuuteen? Kun ei osaa masentua, tuntuu turhalta velloa itsesäälissä (koska siitä nyt ainakaan ei helvetti ole mitään apua) eikä enää oikeastaan tiedä, että onko edes mitään hyvää syytä siihen. Kun joka aamu katsoessaan peiliin ei osaa kuin nauraa sille tosiseikalle, että OMA ELÄMÄ HAISEE. Olo on osaksi huvittunut ja osaksi kaoottinen. Ei tiedä onko menettämässä järkensä kun ei pysty muuhun kuin nauramaan omalle peilikuvalleen ja omille ongelmilleen. Niin mikäs silloin muka auttaa?

  No minäpä kerron mikä siihen auttaa. Siihen auttaa toinen ihminen, YSTÄVÄ, joka ymmärtää sun oman elämän tilanteesi. Ei siis kuka tahansa, joka koskaan sattuu paikalle ja kuuntelee murheitasi ehkä sen yhden illan. Sekin voi helpottaa oloa, mutta ei se pitemmän päälle auta tällaisessa tilanteessa kun tekisi mieli antaa universumille turpiin. Tositilanteessa apuun tarvitaan ihminen, joka on joskus kokenut saman tai elää tällä hetkellä itse samassa tilanteessa. Ihan sama puhutko yleensä juuri tälle ihmiselle ongelmistasi, joskus ihmiset löytävät toisensa mitä kummallisimmilla hetkillä. Kunhan se ihminen puhuu suunsa puhtaaksi, ragettaa elämän vääryyksistä kanssasi, juo mahdollisesti pullon tyhjäksi kanssasi ja on valmis päästämään kaikki päässänne kiehuvat höyryt ulos kanssasi.

  En ole viime aikoina jaksanut enkä lopulta edes muistanut käydä kirjoittamassa tänne tuntemuksistani. Olen tyytynyt pysymään niin sanotulla sosiaalisesti sallitulla tasolla facebook chatissa. Ainoastaan keskusteluseurani iltaisin on ollut tavaton. Itseasiassa olen jutellut ihmisen kanssa, joka on vähintään yhtä sekaisin kuin minä, jolla parhaat ystävät ovat tuntuneet vähiten oikealta juttuseuralta ja jonka tällä hetkellä pitäisi vetää mielialalääkkeensä ja käydä niissä terapiaistunnoissa, mitkä hänellä on varattuna lähimmälle klinikalle. Emme asu edes samassa kaupungissa, mutta se on niin totta: SILLOIN KUN VITUTTAA, PARASTA JUTTUSEURAA ON SE KENELLÄ ON MYÖS PASKA OLLA.

  Totta on sekin, että joskus vieraalle ihmiselle ( suora käännös: terapeutille) ja pelkkä toisen kuunteleminen helpottavat tämän oloa ja antaa uskoa paremmasta tulevaisuudesta. Kuitenkin silloin jos suurin tarpeesi on vain päästä huutamaan jollekin asiasi ja murheesi ja päästä kerrankin joskus valittamaan ihan kunnolla, on parasta seuraa sellainen joka tuntee samoin. Mikä ei tunnu paremmalta kuin se, että joku huutaa sinulle takaisin "SIIS NIINPÄ! Määki on miettiny että miten jotkut vaan voivat olla niin idiootteja!" On helpompaa olla ymmärtämättä maailmaa ja sen epäoikeudenmukaisuutta, kun joku on kanssasi ja ymmärtää yhtä vähän. Kaikelle on myös helpompi nauraa silloin kun teitä on kaksi. Elämä on perseestä, mut mitä siitä kun meillä on toisemme. Sitä tunnetta eivät voi antaa terapeutit ja superpätevät psykologit, kuten eivät myöskään pillerit tai huumeaineet. Niiltä ei saa sitä samaa YHTEENKUULUVUUDENTUNNETTA.

  Tietenkin paskaan fiilikseen on muitakin lääkkeitä, joita minun ei tarvitse tähän listata. Tässä masentuneiden ihmisten luvatussa maassa on se hyvä puoli, että jos etsit itellesi neuvoja parempaan oloon, niin niitä kyllä löytyy enemmän kuin on edes tarpeen. Sieltä sitten vain valitsemaan oma lemppari! Viime kerran kun tarkistin, niin TOP3:sta löytyivät leijonaviina, hermosavut sekä oman kehon kestävyyden testaaminen tappelussa aikaisen aamun nakkikiskajonossa. Hyvinlukeneiden suosikkeja ovat taas verbaalinen itseilmaisu sekä kaikenlaisen taiteen ja kauniiden asioiden hankkiminen elämäänsä. Kauniista asioista tulikin mieleeni minun ja ystäväni mielestämme toimiva vinkki: JOS OLOSI EI OLE OIKEASTI KAUHEAN POSITIIVINEN, NIIN ÄLÄ RÄÄKKÄÄ ITSEÄSI JA TUHLAA AIKAASI "AJATTELE POSITIIVISESTI JA TEE KAIKKEA HYVÄÄ NIIN KAIKKEA HYVÄÄ TAPAHTUU MYÖS SINULLE" - JAUHANTAAN. Koska homman nimi on tosi elämässä se, että vaikka ajattelisit aina optimisesti ja tekisit kaikkea ihanaa muille, ei elämä aina hymyile sinulle. Myöskään vaikka odottaisit aina vain kaikkein pahinta, niin ei kaikki elämässäsi silti tule olemaan pelkkää paskaa. Kaikille meistä tapahtuu sekä hyviä ja huonoja juttuja ja elämässä tulee vastaan parempia ja ikävämpiä kausia, ihan sama mitä ajattelemme siitä.

  Joka tapauksessa, vaikka en nyt tiedä onko tämä sitten sitä positiivista ajattelua, mutta olen minä tässä harmaudessa onnistunut näkemään myös valoisia puolia. Pohjalla oleminen on saanut minut toimimaan. Yleensä niin minä kuin monet muutkin ihmiset tuhlaavat aikaansa turhaan pohdintaan: "Mitä jos se ei onnistukaan?", "Mitä jos se ei olekaan kiinnostunut ja nolaan itseni kun sanon jotain?", "Mitä jos sittenkin kusen kaiken?". "MITÄ JOS?" ON SE SYY, MIKSI KUKAAN EI SAA KOSKAAN AIKAISEKSI MITÄÄN. Pelkäämme niin paljon tekojemme seurauksia, ettemme lopulta edes yritä. Luovutamme jo ennen kuin peli on ehtinyt alkaa. Siinä, että kaikki on tällä hetkellä elämässäni, kaikilla elämäni osa-alueilla, päin persettä, on siis puolensa. Koska kaikki on mielestäni jo niin huonosti, NIIN EN VOI AJATELLA ASIOIDEN VOIVAN MENNÄ ENÄÄ HUONOMMIN. Itseasiassa olen ajatellut, että EI TÄMÄ VOI TÄSTÄ ENÄÄ PASKEMMAKSI MENNÄ ja olen tehnyt vaikka mitä! Viimeksi muun muassa hyppäsin yhden miehen, kenestä olen ollut kohta puoli vuotta kiinnostunut, naamalle ja suutelin häntä oikein kunnolla yhden tanssi-illan jälkeen. Eipä ole siitäkään miehekkeestä kuulunut nyt mitään, mutta AINAKIN YRITIN JA TEIN JOTAIN ASIAN ETEEN. Että vaikka tällä hetkellä elämäni ei ole hohdokasta eikä mikään ota oikein sujuakseen, niin ainakin olen yrittänyt tehdä siitä parempaa! Kuinka moni muu voi sanoa samaa? KUINKA MONI ON EDES YRITTÄNYT?