Kun päivät ovat niin monena iltana maistuneet kuralle, osaa taas arvostaa näitä hetkiä. Kävelin äsken kotiin, kuuntelin rakkauslauluja ja ihme kyllä minusta tuntui kuin jokainen niistä olisi tällä hetkellä elämäni teemabiisi. Kuvittelin marketissa ihmiset tanssimaan musikaalia korvanappieni rytmin tahtiin. Metsäpolulla svengailin itsekin mukana ja herätin oudoksuvia katseita vastaantulijoissa napsutellessani ja astellessani samba-askelta.

  Olin siis kävelemässä tämän ystäväni luota, joka joutui silloin perjantaina onnettomuuteen. Kävin tänään viemässä ne pannarit hänelle, viimeiset joita en saanut enää itse syötyä. Itselleni tulikin hyvä mieli kun ystäväni ilahtui herkuista. Svengailin sitten kotiin ärrän kautta, mistä hain lippuni Putron keikalle. Minulla ja eräällä tällä hetkellä Helsingissä asuvalla ystävälläni on nimittäin yksi jo pitempiaikainen traditio. Kun elämä menee (taas vaihteeksi) päin persettä, odotamme Putron uutta albumia huudattaen vanhoja ja juomme jotain hyvää ja halpaa punkkua. Ja kun uusi albumi ilmestyy, ovat kaksi asiaa varmoja: se, että meillä menee elämä jälleen tai vieläkin päin pyllyä ja se, että Putrolla on keikkakausi käynnissä. Menemme siis tämän viisaan miehen keikalle, juomme keikkaa ennen punkkua ja bailaamme rankasti varastoon sitä varten, kunnes mieheltä taas tulee uusi levy.

Putro%20ja%20punaviini-normal.jpg

  Kerran oli nimittäin hassu sattuma, mistä tämä perinne oikeastaan alkoi. Olimme silloin toisessa kaupungissa, missä silloin molemmat ystäväni kanssa asuimme. Olimme menossa yhdessä Putron keikalle, mutta ensin etkoilemaan ystäväni luokse. Kävelin silloin kaupungin keskustan läpi ystäväni luo kun tulin sitten ajatelleeksi, että eihän hemmetti miten hienoa ois juoda pikkaset lasit punaviiniä ennen keikkaa. Että punkkuhan käy Putron kanssa yhteen kuin nenä naamaan! Menin siis Alkon kautta. Ja kun pääsin ystäväni luokse, niin huomasin, että ystävälläni oli käynyt mielessä aivan sama ajatus! Meillä oli siis kaksi pulloa punkkua, keikka tulossa ja arvatkaa vaan pystyimmekö jättämään toista pulloa toiseen kertaan... Joimme molemmat pullot ja luoja, oli kyllä hyvä keikka! Ja siitä se "punkkua ja Putroa" -perinne sitten lähti ja jatkuu edelleen.

  Aikaisemmin saatoin miettiä, että miten hyvä juttu se mahtaa olla kun tarvitsen joskus viiniä ja tanssireivejä siihen, että pää selviää. Joskus nimittäin tuntuu siltä, että oma pää ja ajatukset leviävät niin käsiin, ettei siihen enää auta kuin hyvä musiikki järkevillä sanoituksilla ja niiden viisaiden sanoitusten kuunteleminen täyden viinilasin kanssa. Mietin tarvitsenko oikeasti viiniä ja tanssia siihen, että saan omat ajatukseni ja käsitykseni maailmasta taas järjestykseen. Ja sitten myönsin itselleni, mikä on vastaus: KYLLÄ TARVITSEN. Oulussa on sanonta "Illalla hilipeenä kalijaa, aamulla kalapeena hilijaa." Se on joskus totta, mutta silloin kun irtiottoa todella tarvitsee... silloin aamulla on vain todella hyvä olo.