Heräsin aamulla eriskummallisen aikaisin. Siis siinä mielessä, että pääsin yöllä nukkumaan vasta yhdeltä yöllä ja heräsin silti aamulla 7:20 virkeänä ja valmiina uuteen päivään. On sunnuntai, mikään ei voi mennä tänään pieleen. Ajattelin itseasiassa, että voisin käydä piristämässä iltapäivällä sitä ystääväni, joka joutui perjantaina onnettumuuteen. Hän kotiutui jo samana iltana kämpilleen ja ajattelin, että voisin tänään viedä hänelle nuo loput pannnukakut. En nimittäin voi enää katsoa ja ihastella mainiota pyllyäni peilistä, kun olen syönyt melkein yhden pellillisen kokonaan yksin.

  Aikaiset aamuheräämiset myös sunnuntaisin on oireilua päiväkodin työrytmistä. Sekä torstaina ja perjantaina minulla oli aamuvuoro ja herätys aamuyöllä viideltä. Joskus minua naurattaa se, kuinka helppoa on erottaa lastenhoitajat liikenteessä ja kaupassa. Sen lisäksi, että he ovat yleensä hyvässä kunnossa ja käyvät selkeästi jossain pumppitunneilla tai joogassa paikallisella salilla, he ovat sitä niin kutsuttua "järjetöntä sakkia". Lastenhoitaja saattaa nauraa itsekseen jollekin päiväkodissa sattuneelle jutulle, minkä muistaa samalla kun pohtii että ottaisiko kreikkalaisen vai caesar- valmissalaatin. He ovat juuri niitä, joita muut ihmiset katsovat kieroon liikenteessä ja julkisissa, kun hoitaja nauraa muista välittämättä hauskalle kappaleelle tai radio-ohjelmalle.

  Melkein poikkeuksetta jokaisella yli 26 -vuotiaalla lastenhoitajalla on myös poikaystävä, kihlattu tai jo aviomies. Omia lapsia ei välttämättä vielä ole, mutta niitä aiotaan kyllä hankkia. Ja ihmekös tuo, että lastenhoitajat menevät parisuhdemarkkinoilla kuin kuumille kiville? He ovat usein paljon hymyileviä persoonia, jotka eivät hermostu helposti. He ovat nähneet kaikkein kamalimmat jutut jo töissä: lasten kakkapyllyt, potasta ohimenneet pissat, lasten oksennus- ja räkätaudit sekä uhmaikäisten kiukkukohtaukset eteisen lattialla, kun vanhemmat tulevat hakemaan omiaan. Päiväkodissa hoitaja oppii ihastelemaan söpöjä kasvoja ja suuria silmiä sekä ennustamaan lapsen tulevan ammatin. Lastenhoitaja osaa myös ennakoida, pitää tilat järjestyksessä, hymyillä ärsyttävimmillekin vanhemmille, pinnistää ilonsiemeniä vähäpätöisimmistäkin asioista ja keksiä mitä mielikuvituksellisimpia asioita pienestä kivestäkin. Tässä vaiheessa kotiin tullessaan lastenhoitaja ei joko välitä siitä, että mies makaa kalja kädessä sohvalla, hänen miehensä ei ole sellainen joka makaa kalja kädessä sohvalla tai hoitajan ei tarvitse sanoa sanaakaan miehelleen, kun hän jo katoaa sohvalta, antaa kaljan hoitajalle ja lähtee keittiöön tekemään ruokaa.

sunnuntai-normal.jpg

  Lastenhoitajan tunnistaa kaupassa myös siitä, miten hän katsoo vanhempia, joilla on hyvin voimakastahtoinen pienokainen. Kyllä, se on luultavasti lastenhoitaja joka katsoo teitä eikä voi estää paheksuvaa ilmettään, jos lapsenne huutaa lattialla ja takoo käsillään lattiaan, koska ei saa haluaamansa tarrapakettia tai suklaalevyä. Jos hoitaja on vastavalmistunut, on hän luultavasti jo koonnut mielessään listan kasvatustyylistänne ja oletettavista kasvatusmenetelmistänne. Jos lastenhoitaja törmää kovasti ylipainoiseen lapseen, ei hän voi olla miettimättä edes pikaisesti sitä miten hän muuttaisi lapsen ruokavaliota.

  Kuitenkin, jos tunnet törmänneesi tällaiseen lastenhoitajaan ja vanhempana saatat loukkaantua hänen pettymystä uhkuvista katseistaan, muista tämä: Lastenhoitaja on aina lapsen puolella. Aivan sama onko vastapuolella lapsen vanhemmat, hoitaja itse, muut työntekijät tai hoitajan oma pomo, niin lapsi menee lastenhoitajan mielessä aina edelle. Jos siis hän katsoo sinua jollakin tavalla, voit olla varma että hän katsoo juuri sinua, eikä lastasi. Lastenhoitaja ei tuomitse lasta, sillä hän tietää ettei päiväkoti-ikäinen lapsi osaa vielä hallita tunteitaan ja että tämä tekee vain kuin hänet on kasvatettu ja opetettu reagoimaan maailmaan, tietenkään lapsen omaa temperamenttia unohtamatta. Sen sijaan lastenhoitaja on lapsen uupumaton liittolainen, joka ei luovuta tämän suhteen.

  Herätessäni näin aikaisin aloin tehdä töihin suunnitelemaani ohjelmaa lapsille. Mikään ei ole mielestäni parempi aamun aloitus kuin aivotyö. Väänsin yhden runon merestä ja hyvästä käytöksestä. Aikaisissa aamuissa se on juuri parasta, että vaikka olet tehnyt jo paljon niin katsoessasi kelloa näet, että voit tehdä tänään vielä vaikka mitä! Nyt kun olen saanut aloittaa päiväni kirjoittamalla, lähdenkin tästä kahvinkeittoon.

  Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille hoitajille ja muillekin työläisille, joilla on tämä sunnuntai vapaana. Olette vapaapäivänne ansainneet!